JVG

JVG

Jaren ja VilleGallen vuonna 2009 perustamaa rap-duoa JVG:tä ei turhaan tituleerata Suomen suosituimmaksi yhtyeeksi: duolla on hallussaan lukuisia Spotify-ennätyksiä, yhdeksän Emma-palkintoa sekä useampi loppuunmyyty Hartwall Arena -keikka. JVG:n Tarkenee ja Hehkuu ovat olleet historian ensimmäiset suomenkieliset kappaleet, jotka rikkoivat 10 miljoonan striimin rajan ja helmikuussa 2019 julkaistu single Ikuinen vappu on tällä hetkellä kaikkien aikojen kuunnelluin suomenkielinen kappale.

Rata/Raitti -albumin kaikki kymmenen kappaletta nousivat heti julkaisun jälkeen Suomen Spotifyn Top10-listalta ja julkaisupäivän kokonaisstriimit olivat huikeat 915 000. Samaan on pystynyt aikaisemmin ainoastaan Cheek. Vuoden 2020 Emma Gaalassa JVG palkittiin myös Vuoden yhtye, Vuoden striimatuin biisi (Ikuinen vappu) ja Vuoden kappale (Ikuinen vappu) -palkinnoilla. Kaikki yhtyeen albumit ovat striimanneet joko tripla- tai tuplaplatinaa.

Keväällä 2022 elokuvateattereissa nähtiin yhtyeen kymmenvuotista taivalta käsittelevä Vuodet ollu tuulisii -dokumentti , jossa esitetään ennennäkemätöntä videomateriaalia. Ääneen pääsivät JVG ja sen tarinaa rakentamassa olleet taustavaikuttajat, perheenjäsenet sekä ystävät.

Lisätietoja / Haastattelupyynnöt

Saara Everi / saara@pmerecords.fi

Amos Utti / amos@pmerecords.fi

Keikkamyynti

Rauha Kyyrö, Fullsteam Agency / rauha@fullsteam.fi

Management

Joonas Isopahkala, PME Management / joonas@pmemanagement.fi